29.07.2010
Etusivu
12.07.2010
Uutisia
07.07.2010
Uutisia
04.06.2010
Uutisia
54305
Pennun ostaminen Koiraa hankittaessa on harkittava tarkoin kaikki sen mukanaan tuomat hyvät ja huonot puolet. On muistettava, että eläin vaikuttaa koko perheen elämään. Ihmisten mieltymysten lisäksi on otettava myös koiran tarpeet huomioon. Tärkeintä on, että koko perhe on valmis ottamaan vastaan uudenasukin. Jos koira aiheuttaa kiistoja tai epäsopua perheessä, se vaistoaa sen ja tämä voi vaikuttaa haitallisesti koiran elämään. Koiran sukupuolen valinnasta on monenlaisia mielipiteitä eikä yksiselitteistä neuvoa voi antaa. Sukupuolen valintaan vaikuttaa esimerkiksi se, joutuuko koira elämään yhdessä toista sukupuolta olevien koirien kanssa. Kiimainen narttu ei tee eroa eri rotujen välillä ja uros taas on valmis valmis parittelemaan minkä tahansa kiimaisen nartun kanssa. Muutaman viikon ikäisestä pentueesta ei ole helppo valita parasta pentua. Siksi olisi hyvä ottaa selvää rodusta ja toivottavista piirteistä ja keskustella kasvattajan tai jonkun muun rotua tuntevan henkilön kanssa. Pentuja kannattaa käydä katsomassa ainakin kerran ennen kuin pentua tulee ostamaan ja mukaan voi vaikka ottaa jonkun, jolla on kokemusta rodusta, jos mahdollista. Vaikka tarkoituksena ei olisikaan etsiä näyttely- tai käyttökoiraa, pentu on valittava huolella. Kasvattaja yleensä auttaa valitsemaan parhaiten juuri sinulle ja perheellesi sopivan koiran.Jos pentujen silmät rähmivät tai ovat punaiset ja/tai peräaukon seutu ei ole puhdas ja kuiva, pennut eivät ole täysin terveitä. Pentujen tulisi olla myös pulleita, reippaita ja iloisia. Niiden katseen tulisi olla eloisa ja iloinen. Kirsun on oltava kylmä ja kostea, mutta kuiva ja kuuma kirsu ei aina ole merkki sairaudesta vaan se voi johtua myös korkeasta lämpötilasta tai siitä, että koira on juuri herännyt. Pennun karvapeitteen tulee olla kiiltävä.
|